21. syyskuuta 2012

Kesä tuli, kesä meni, eikä sitä kerennyt huomatakaan.

Niin se vaan kesä meni menojaan ja pentuhaaveetkin jäivät haaveeksi. Dharma oli tyhjää täynnä, joten päätimme lähteä vielä elokuussa ex tempore Viroon erikoisnäyttelyyn. Viro tuntuu olevan Rontin luvattu maa, koska poju oli paras kuudesta junnusta ja sai taas yhden juniori sertin ja oli juniori VSP pitkäkarvaisissa. Dharma sai ERI:n ja oli luokkansa kolmas.

Syksyksi on suunnitteilla parit näyttelyt ja Dharma on myöskin ilmoitettu Bernhardinkoirayhdistyksen MH-kuvaukseen. Saas nähdä kuinka käy... Laukausta on epäsuorasti harjoiteltu jo jänismetsällä. Herätimme pientä hilpeyttä jahtiporukassa ilmestymällä Dharman kanssa aamutuimaan metsälle. Onneksi jahtikaverina toiminut Aleksi ei eriskummallisesta koirakaverista hämääntynyt, vaan vainusi  pupujussin ja ajo alkoi. Puput tuntuivat olevan nokkelalla päällä, kunnes aivan viime hetkellä, jo autolle tallustellessa, Aleksi sai vainun. Jäimme passiketjun laitamille Dharman kanssa. Metsästä kuului pari laukausta, Dharma huomasi jännityksemme ja alkoi haukkua. Käsittääkseni jänispassissa pitäisi olla hiljaa.... Jostain syystä pupuparka loikki kuitenkin suoraan meidän nenän editse, johon sen matka sitten päättyikin Antin hyvin tähdätyllä laukauksella. Dharma innostui saaliista vallan hirmuisesti ja melkein tuli saaliskateuskin Aleksin saapuessa kaadolle. Aleksi sai kuitenkin palkkionsa Dharman seuratessa kateellisena vierestä. Jänis kiinnosti senkin jälkeen kovasti. Katsotaan yhdistääkö se nyt laukauksen kaatoon ja saanko minä roikkua koiran perässä, kun se etsii kentältä pupua...

Pentuhaaveet kytevät yhä. Uusia uroksia katsellaan sillä silmällä ja jos terveystulokset ovat kunnossa saamme sulhasen hieman nuoremmasta pojasta... Aika näyttää.